11.9.2008
Viimeinen työpäivä. LÄhden aikaisemmin, kun en edelleenkään ole parantunut tästä ihmeen flunssasta. Mikälie tietokonevirus minuun iskenyt. Pitää yrittää vähän pakkailla kotona. Ostin eilen yskänlääkettä. Oli viime yönä vähän helpompi nukkua.
Näin se vain nämäkin neljä kuukautta meni aika nopeasti. Harjotteluun olen ollut tyytyväinen. Kesä ei ollut sieltä lämpimämmästä päästä ja aika paljon satoi.Seuraavan kerran en tiedä milloin blogia päivittelen taas. Mutta nyt Arkangeli vaikenee.
11.09.2008
08.09.2008
9.9.08
Viimeistä viikkoa Arkangelissa. Olen ollu koko viikonlopun kipeänä. Perjantaina lähdin aikaisemmin töistä. Pesin kotona vähän pyykkiä mutta iltaa kohten nousi varmaan kuume. Lauantana meillä oli lasten retkipäivä, joten ei joutanut sängyn pohjalla makaamaan. Olimme päivän metsässä ja koko ajan satoi vettä. Ei taatusti thnyt hyvää flunssalle. Sunnuntaina aamupäivän lepäilin mutta kahdelta oli seurakunta, joten ei silloinkaan hirvästi joutanut. Maanantaina en mennyt töihin, kun oli niin tukkoinen olo. Lähdin käymään Vityan mummolassa. Nukuin uunin pankolla, kyllä lämmitti mukavasti. Tänäänkin on vielä vähän huono olo mutten viittinyt jäädä kotiin. Elenan on kaksi päivää työmatkalla Pietarissa, joten olen yksin.
Olen vähän yrittänyt keräillä tavaroita ja pakkaillu mutta kyllä sitä onkin paljon tavaraa, miten mä oon kaikki saanu tänne?! Tänään paistaa aurinko, sateesta onkin tänä kesänä saanu tarpeekseen. Joka päivä on satanut vettä vain.

02.09.2008
2.9.2008
Enpä ole kerennyt päivittämään blogia, on päivät mennyt niin vauhdilla. Ostin siis lipun Pietariin 12. päivälle, siitä sit 15. Suomeen päin. Olen muutaman päivän Helsingissä ja sitten pohojoseen.
Eilen oli Venäjällä Tiedon päivä. Koulut alkoivat ja kaikki opettajat saivat kukkia. Ja syksy alkoi. Puissa lehdet ovat jo kellastuneet vähän ja ilma on kirpeä. Aamulla oli vain 5 astetta lämmintä. Ja arvakkaas mitä, meillä ei ole vielä lämmintä vettä! Muualla kaupungissa on jo ja meillä ei. Vesi on jo niin kylmää, että päätä kiristää, kun pesee hiukset. Lida tuli sunnuntaina Suomesta. Toi salmiakkia, jotka oli laukussa, joka ei lentänyt Helsingistä Moskovaan. Jes, jes!
Laitan kuvia taas, kun saan kännykästä koneelle. Tänään minulla on lyhyempi päivä, kun on yhdet syntymäpäivät.

14.08.2008
22.8.2008
Minä haluaisin ensi vuonna lähteä käymään Krimille. Luin jonkun matkapäiväkirjan ja ei ehkä tulis hirveen kalliiksikaan mutta pitää alkaa suunnitella.
Lähden siis tänään Severodvinskiin, oon siellä huomiseen asti ja iltapäivästä menen Novodviskiin ja palaan Arkangeliin sunnuntaina. Aika tiukka aikataulu viikonlopulle mutta parempi niin jos vaihtoehtona on asuntola. Kaiken huippuna on, että Novodviskissä on lämmintä vettä! Severossa on myös suljettu kuten meillä.

21.8.08
Tällästä ilmaa täällä on koko kuukauden ollu. Joka toinen päivä vähän aurinko pilkistelee mutta sitten sataa taas vettä. Firma osti onneksi lisäpatterin, jonka sain käyttööni asuntolaan, kun siellä on niin kylmä, ja Elena antoi untuvapeiton lainaan, joten viime yö oli jopa vähän kuuma. Unohdin sanoa, että kaiken muun hyvän kylmän lisäksi lämmin vesi suljettiin elokuun loppuun asti. Tervetuloa kylmät suihkut! Päätin, että ensi kesänä lähden Krimille. Siellä ainakin pitäisi olla lämmintä. Pohjoimaista ministerineuvostoa siellä ei ainakaan vielä ole.
Muuten ei tänne pohojoseen mitään erikoista kuulu. Ohjelmaa riittää joka päivälle kyläilyn merkeissä, en kovin montaa iltaa ole vain asuntolassa istunut. Tänään meen seurakuntaan. Huomenna lähden Severodvinskiin. Siellä on viikonlopun kestävät nuorten päivät paikallisessa seurakunnassa. Olen yötä yhden kaverin luona. Tulen lauantai-iltana pois. Sunnuntaina saatan mennä käymään Novodviskissä, ehkä aiemmin jo kirjoitinkin, että eräs nainen, jota autoin heidän projektissa kutsui minut kylään.
18.8.08
Uusi viikko ja uudet kujeet! En lauantaina päässytkään saunaan, harmi, mutta seuraavalla kerralla sitten. Lauantaina oli koko päivän kylässä Vityan mummolassa. Lähin aamulla yhdeksän aikaa ja kotona olin takas puoli kymmeneltä illalla. Söin erittäin hyvin. En ole pitkään aikaa niin hyvin syönyt. Itse asiassa sön liikaa. Sunnuntaina koko päivänä ei ollu nälkä. Tapahtui yksi jännä juttu. Sunnuntai-iltana, kun oli lähdössä kauppaan ja laitoin takkia päälle, huomasin, että taskussa oli jotain. Aloin tarkemmin katsomaan ja siellä oli kirjekuori. Ensimmäisen kerran näin. Päällä luki: Maijalle, suluissa suomalainen ja sitten minun huoneen numero ja kerros. Aloin miettimään, että mistä tämä on joutunut minun taskuun ja kuka sen on laittanut ja missä. Avasin kirjeen. Siellä oli sellainen sievä avaimenperä ja 200 ruplaa (n. 10 euroa). Ilmiselvästi joku minua halusi siunata, koska kirjeessä ei ollut lähettäjää. Mietin kauan aikaa, että missä olin päivän aikana ollut, koska aamulla kirjekuorta ei ollut. Ainoat mahdollisuudet on seurakaunnissa. Olin aamulla yhdessä toisessa seurakunnassa ja iltapäivästä omassa. Jommasta kummasta joku on kirjeen laittanut. Mutta ehkei sillä niin väliä kuka sen laittoi. Tuli todella hyvä mieli sunnuntaina, kun löysin kirjeen.

Yritimme tuossa eilen kaverin kanssa päätellä hänen tulevan vauvan sukupuolta. Venäläiset sanoo, että naisilla,jotka odottaa poikaa on pystyvatsa ja tyttöä odottavilla kai leviää vatsa, joka suuntaan. He sanovat myös, että tyttövauva vie äidin kauneuden ja äiti näyttää uupuneemmalta, mutta tiedä häntä. Ainakin yksi minun kaveri on tiennyt vauvan sukupuolen vatsan muodon perusteella. Ehkä se pitää paikkansa.
Lauantaina pääsen saunaan, jippijaijee! Viimeksi kävin, kun olin Tanyan luona Pinegassa.

Подписаться на:
Комментарии (Atom)