27.06.2008

5.8.08
Sen siitä saa, kun yrittää kiireessä kirjoittaa viestiä, hirveenä kirjoitusvirheitä. Juhlat meni hyvin, meitä oli 15. Käytiin Lidan kans lauantaina ja sunnuntaina kaupassa, kassakuitti oli eriiiiittäin pitkä ja rahaakin meni. Kokkaamisen aloitin yhdeksältä ja kuitenkaan en meinannu keretä. Aamulla leivoin kakkupohjan, joka kaikkien yllätykseksi onnistui, kaasu-uunissa vaikea säädellä lämpöä kovin tarkasti. Tein pastasalaatin ja pari suolaista piirakkaa. Tuoretta basilikaa ja salaattifenkolia en löytänyt. Salaatti jäi jotenkin vajaaksi, siis maultaan. Minun piti laittaa sinne kanaa, mutta muita aineksia oli niin paljon, ettei kana enää mahtunut kuppiin, joten kana jäi kaappiin parempia aikoja odottelemaan. Muut oli hyviä. Toiseen piirakkaan en kerennyt tehdä pohjaa, kun kello oli jo niin paljon. Olin ostanut lehtitaikinaa, että tekisin joulu(kesälläkin voi tehdä)torttuja mutta aikataulun vuoksi käytin taikinan piirakan pohjaan. Sitten leivoin marjapiirakan, joka kyllä vähän kärähti. Ja eiku äkkiä kauppaan ostaan lisää aineita ja uutta kehiin, joka onnistui jo paremmin. Lopuksi täytin kaukun, johon tuli vain kaksi kerrosta, kun leikkasin vinoon. Väliin laitoin kiwiä ja mandariinilohkoja ja päälle niiden lisäksi persikkaa ja sulatin suklaata. Kaasu-uunin salaisuutta en ole vielä selvittänyt. Keittäminen kun on nopeampaa kuin sähköllä mutta jostakin syystä piirakoita piti paistaa tupla-aika. Sen takia meinasin myöhästyä. Leivoin siis Lidan luona. Olin kutsunut kaverit seitsemäksi. Puolelta viimeinen piirakka oli vielä uunissa. Varttia vaille tuli Lida töistä. Soitettiin taxi. Kuski vähän naureskeli , kun ahtauduimme kakkuinemme autoon. Asuntolan edessä melkein kaikki jo odottikin. Ilta oli mahtava. Leikittiin, laulettiin ja tanssittiin ja tietenkin syötiin. Oli kiva järjestää kavereille ilta, kun ehkä se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun juhlin synttäreitä Venäjällä. Nyt ei sitten tarvitsekkaan juhlia synttäreitä ainakaan kymmeneen vuoteen. Kuvia laitan myöhemmin. Tosin niitä ei hirveästi ole ja nekin vähäiset varmaan aika huonolaatuisia, kun kellään ei ollut kameraa.

Комментариев нет: