27.06.2008

On se eri matkustaa lentokoneella Arkangeliin, puolitoista tuntia ja perilla. Vaikka lento oli kaks tuntia myohassa niin ei tuntunut missaan. On se junakin ihan kiva , mutta kun liian usein matkustaa niin alkaa puuduttamaan ne 25 tuntia ja kun ilmastointia ei ole niin meno on valilla kovin tuskaista. Arkangeliinki tullut kesa silla aikaa kun olin Suomessa. On niin vehreaa. Huomenna on kaupungin syntymapaiva ja kaupungilla kaikenlaista happeningia. Ilma vaan nayttaa aika huolestuttavalta, satelee vetta valilla. Toisaalta taalla kylla muuttuu saaa erittain nopeaa, joten huomenna voi sataa vaikka pikku-ukkoja. Meilla on lauantain ja sunnuntain valisena yona seurakunna nuorten kanssa sellanen yoylistys ja rukous, tai en tieda miksi sita suomeksi kutsuisin. Vahan vaan arveluttaa pysynko hereilla, kun viime yot on tullut huonommin nukuttua saaskien vuoksi. Akaisia nama venalaiset hyttyset.
Asun siis yliopiston asuntolassa. Siina samassa, missa asuin kolme vuotta sitten kun olin taalla vaihdossa, vain eri kerroksessa. Viela ainakin yksin, toivottavasti koko ajan. Ainoa huono puoli on, etta jaakaappi kun on yhteinen ja sijaitsee keittiossa, jonne paasee kuka tahansa ulkopuolinen niin on olemassa vaara, etta ruoat katoaa. Minulle kavi yhtena aamuna niin, vain voin olivat jattaneet. Viikonlopun viettoon siis, jatkuu on Monday!

Комментариев нет: