11.09.2008
Viimeinen työpäivä. LÄhden aikaisemmin, kun en edelleenkään ole parantunut tästä ihmeen flunssasta. Mikälie tietokonevirus minuun iskenyt. Pitää yrittää vähän pakkailla kotona. Ostin eilen yskänlääkettä. Oli viime yönä vähän helpompi nukkua.
Näin se vain nämäkin neljä kuukautta meni aika nopeasti. Harjotteluun olen ollut tyytyväinen. Kesä ei ollut sieltä lämpimämmästä päästä ja aika paljon satoi.Seuraavan kerran en tiedä milloin blogia päivittelen taas. Mutta nyt Arkangeli vaikenee.
08.09.2008
Viimeistä viikkoa Arkangelissa. Olen ollu koko viikonlopun kipeänä. Perjantaina lähdin aikaisemmin töistä. Pesin kotona vähän pyykkiä mutta iltaa kohten nousi varmaan kuume. Lauantana meillä oli lasten retkipäivä, joten ei joutanut sängyn pohjalla makaamaan. Olimme päivän metsässä ja koko ajan satoi vettä. Ei taatusti thnyt hyvää flunssalle. Sunnuntaina aamupäivän lepäilin mutta kahdelta oli seurakunta, joten ei silloinkaan hirvästi joutanut. Maanantaina en mennyt töihin, kun oli niin tukkoinen olo. Lähdin käymään Vityan mummolassa. Nukuin uunin pankolla, kyllä lämmitti mukavasti. Tänäänkin on vielä vähän huono olo mutten viittinyt jäädä kotiin. Elenan on kaksi päivää työmatkalla Pietarissa, joten olen yksin.
Olen vähän yrittänyt keräillä tavaroita ja pakkaillu mutta kyllä sitä onkin paljon tavaraa, miten mä oon kaikki saanu tänne?! Tänään paistaa aurinko, sateesta onkin tänä kesänä saanu tarpeekseen. Joka päivä on satanut vettä vain.
02.09.2008
Enpä ole kerennyt päivittämään blogia, on päivät mennyt niin vauhdilla. Ostin siis lipun Pietariin 12. päivälle, siitä sit 15. Suomeen päin. Olen muutaman päivän Helsingissä ja sitten pohojoseen.
Eilen oli Venäjällä Tiedon päivä. Koulut alkoivat ja kaikki opettajat saivat kukkia. Ja syksy alkoi. Puissa lehdet ovat jo kellastuneet vähän ja ilma on kirpeä. Aamulla oli vain 5 astetta lämmintä. Ja arvakkaas mitä, meillä ei ole vielä lämmintä vettä! Muualla kaupungissa on jo ja meillä ei. Vesi on jo niin kylmää, että päätä kiristää, kun pesee hiukset. Lida tuli sunnuntaina Suomesta. Toi salmiakkia, jotka oli laukussa, joka ei lentänyt Helsingistä Moskovaan. Jes, jes!
Laitan kuvia taas, kun saan kännykästä koneelle. Tänään minulla on lyhyempi päivä, kun on yhdet syntymäpäivät.
14.08.2008
Minä haluaisin ensi vuonna lähteä käymään Krimille. Luin jonkun matkapäiväkirjan ja ei ehkä tulis hirveen kalliiksikaan mutta pitää alkaa suunnitella.
Lähden siis tänään Severodvinskiin, oon siellä huomiseen asti ja iltapäivästä menen Novodviskiin ja palaan Arkangeliin sunnuntaina. Aika tiukka aikataulu viikonlopulle mutta parempi niin jos vaihtoehtona on asuntola. Kaiken huippuna on, että Novodviskissä on lämmintä vettä! Severossa on myös suljettu kuten meillä.
Uusi viikko ja uudet kujeet! En lauantaina päässytkään saunaan, harmi, mutta seuraavalla kerralla sitten. Lauantaina oli koko päivän kylässä Vityan mummolassa. Lähin aamulla yhdeksän aikaa ja kotona olin takas puoli kymmeneltä illalla. Söin erittäin hyvin. En ole pitkään aikaa niin hyvin syönyt. Itse asiassa sön liikaa. Sunnuntaina koko päivänä ei ollu nälkä. Tapahtui yksi jännä juttu. Sunnuntai-iltana, kun oli lähdössä kauppaan ja laitoin takkia päälle, huomasin, että taskussa oli jotain. Aloin tarkemmin katsomaan ja siellä oli kirjekuori. Ensimmäisen kerran näin. Päällä luki: Maijalle, suluissa suomalainen ja sitten minun huoneen numero ja kerros. Aloin miettimään, että mistä tämä on joutunut minun taskuun ja kuka sen on laittanut ja missä. Avasin kirjeen. Siellä oli sellainen sievä avaimenperä ja 200 ruplaa (n. 10 euroa). Ilmiselvästi joku minua halusi siunata, koska kirjeessä ei ollut lähettäjää. Mietin kauan aikaa, että missä olin päivän aikana ollut, koska aamulla kirjekuorta ei ollut. Ainoat mahdollisuudet on seurakaunnissa. Olin aamulla yhdessä toisessa seurakunnassa ja iltapäivästä omassa. Jommasta kummasta joku on kirjeen laittanut. Mutta ehkei sillä niin väliä kuka sen laittoi. Tuli todella hyvä mieli sunnuntaina, kun löysin kirjeen.
Lauantaina pääsen saunaan, jippijaijee! Viimeksi kävin, kun olin Tanyan luona Pinegassa.
14.8.2008
Viime sunnuntaina seurakunnan jälkeen kävelemässä busipysäkille päin kun tuli aivan sairaana vettä. Elena palasi tänään lomalta. Kiva, kun ei tarvitse enää olla yksin. Se on aika tylsää ja pitkäveteistä pitemmän päälle. Onhan mun luona kyllä kaverit käyny aina välillä mulle seuraa pitämässä. Aamulla näytti, että tulee sateinen ilma ja laitoin kumpparit jalkaan, mutta nyt paistaa aurinko ja on aika lämmin. Sää vaihtuu erittäin nopeaa. Menen lauantaina käymään Vityan mummolassa. Siellä on saunakin, en oo sitten Pinegan jälkeen käynykkään saunassa. Sitten yksi nainen Novodvinskistä (kaupunki 20 kilometrin päässä Arkangelista) kutsui minut kylään. Työn kautta tunnen hänet, autoin heitä matkajärjestelyissä. Menen seuraavana viikonloppuna käymään.
11.08.2008
Lauantaina ja sunnuntaina oli niin syksyinen ilma. Satoi koko päivän vettä ja tuuli niin, että oksat ja sähköjohdot lenteli. Taas kerran minä olin iloinen punaisista kumppareistani. Lida ja Tanya lähti Turkkiin. Ei käy kuin vähän vaan kateeksi, kun tällä on niin kylmä. Katoin sääkartalta, että siellä pitäisi olla yli kolmekymmentä astetta. Meilläkin nyt paistaa aurinko, mutta ei tuolla varmaan yli kolmeakymmentä ole. Tuskin kahtakaan kymmentä. Karin oli tosaan mulla mutaman päivän kylässä. Oli kiva puhua ruotsia pitkästä aikaa. minun ruotsin kieli on vähän ruostunut, on niin vähän tilaisuuksia käyttää. Olen minä Tukholmastakin löytänyt pari mahdollista työpaikkaa mutta saa nyt nähdä. Oikeastaan haluaisin olla Suomessa. Sitten joku Suomessa oleva venäläinen firma haki työntekijöitä mutta niillä oli vaatimuksena teknillinen koulutus. Palkka oli jotain päätä huimaavaa, 3200 euroa kuussa! Okei, siitä ehkä menee vielä verot mutta kuitenkin jää aika paljon.
05.08.2008
Aika hieno päivämäärä tänään. Kylmää on Arkangelissa, on tainnut syksy tulla. Tänään onneksi vähän aurinko pilkistelee ja lämmittääkin. Vielä kolme päivää yksin töissä. Lauantaina menemme Karinin kanssa käymään Malye Karelyssa. Pääsymaksu voi vaan olla aika korkea. Yleensä kaverit on minulle ostanu lipun mutta nyt jos ostan itse lipun niin joudun maksamaan ulkomaalaisten hinnan, joka on huomattavasti korkeampi. Ihan tyhmä systeemi, kun joka paikkaan joutuu enemmän maksamaan.
Välillä tympäsee, kun huomaan kuinka huonosti puhun venäjää. Ihmisten, jotka eivät ole koskaan joutuneet tulemaan toimeen vieraalla kielellä, on vaikea ymmärtää, miltä tuntuu, kun kauan aikaa yrittää jotain selittää ja siltikään toinen ei ymmärrä. Joskus kaverit ihan tahattomasti nauraa, kun en jotain ymmärrä. Varsinkin vitsit on sellaisia, joita on välillä vaikea käsittää. Jostain syystä kieli on minulle arka paikka. En haluaisi, että kaverit kommentoisivat minun kielitaitoani mutta joskus ne tekee sitä ja se ei tunnu hyvältä.
27.06.2008
Sen siitä saa, kun yrittää kiireessä kirjoittaa viestiä, hirveenä kirjoitusvirheitä. Juhlat meni hyvin, meitä oli 15. Käytiin Lidan kans lauantaina ja sunnuntaina kaupassa, kassakuitti oli eriiiiittäin pitkä ja rahaakin meni. Kokkaamisen aloitin yhdeksältä ja kuitenkaan en meinannu keretä. Aamulla leivoin kakkupohjan, joka kaikkien yllätykseksi onnistui, kaasu-uunissa vaikea säädellä lämpöä kovin tarkasti. Tein pastasalaatin ja pari suolaista piirakkaa. Tuoretta basilikaa ja salaattifenkolia en löytänyt. Salaatti jäi jotenkin vajaaksi, siis maultaan. Minun piti laittaa sinne kanaa, mutta muita aineksia oli niin paljon, ettei kana enää mahtunut kuppiin, joten kana jäi kaappiin parempia aikoja odottelemaan. Muut oli hyviä. Toiseen piirakkaan en kerennyt tehdä pohjaa, kun kello oli jo niin paljon. Olin ostanut lehtitaikinaa, että tekisin joulu(kesälläkin voi tehdä)torttuja mutta aikataulun vuoksi käytin taikinan piirakan pohjaan. Sitten leivoin marjapiirakan, joka kyllä vähän kärähti. Ja eiku äkkiä kauppaan ostaan lisää aineita ja uutta kehiin, joka onnistui jo paremmin. Lopuksi täytin kaukun, johon tuli vain kaksi kerrosta, kun leikkasin vinoon. Väliin laitoin kiwiä ja mandariinilohkoja ja päälle niiden lisäksi persikkaa ja sulatin suklaata. Kaasu-uunin salaisuutta en ole vielä selvittänyt. Keittäminen kun on nopeampaa kuin sähköllä mutta jostakin syystä piirakoita piti paistaa tupla-aika. Sen takia meinasin myöhästyä. Leivoin siis Lidan luona. Olin kutsunut kaverit seitsemäksi. Puolelta viimeinen piirakka oli vielä uunissa. Varttia vaille tuli Lida töistä. Soitettiin taxi. Kuski vähän naureskeli , kun ahtauduimme kakkuinemme autoon. Asuntolan edessä melkein kaikki jo odottikin. Ilta oli mahtava. Leikittiin, laulettiin ja tanssittiin ja tietenkin syötiin. Oli kiva järjestää kavereille ilta, kun ehkä se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun juhlin synttäreitä Venäjällä. Nyt ei sitten tarvitsekkaan juhlia synttäreitä ainakaan kymmeneen vuoteen. Kuvia laitan myöhemmin. Tosin niitä ei hirveästi ole ja nekin vähäiset varmaan aika huonolaatuisia, kun kellään ei ollut kameraa.
Meillä on tuolla alhaalla ulko-ovella sellainen hälytin niinkuin lentokentillä on, sellainen portti. Minä olen kauan aikaa miettinyt et mitä virkaa sillä on , kun se aina piippaa, kun kävelee läpi. Tänään minä keksin, että ehkä sen tarkoitus on vain ilmoittaa, että joku tuli eikä ilmiantaa mahdolliset aseet. Tällä hetkellä minun kutsuvieraslistalla on 15 ihmistä, aika paljon? Riittääköhän ruoka?


Eilen saatiin muuten vihdoin lämmin vesi. noin viikon oli suljettuna joidenkin putkitarkastuksen takia. Käytiin tänään Galyan kanssa tarkistamassa paikallisen hampurilaisravintolan tarjonta. Taisi olla sekä ensimmäinen että viimeinen kerta. Hampurilaiset oli pieniä ja eikä ne maistunu paljon miltään. Kaupastakin saa parempia. Minun kaveri Ivanovosta haluaa tulla käymään Arkangelissa ja sitten yks suomalainen tyttö Pietarista tulee kanssa jossain välissä käymään, hän on harjoittelijana Pietarin toimistolla. Kiva, että käy kavereita kylässä niin ei tarvi yksin olla. Jos Galya on vielä lauantaina täällä niin lähdetään Vienan merelle. Severodvinskissä on mahtava iso ranta. Sinne me jo aikasemminkin haluttiin lähteä mutta alkoi satamaan vettä niin ei lähdettykään.
Terveisiä kaikille kotiin! Tarinat jatkuvat huomenna.

Asun vähän aikaa yhden tytön kanssa. Hän tuli käymään Pietarista seurakunnassa ja asuu mun luona muutaman päivän. En oo hotellille mitään sanonut, koska luultavasti joutuisin maksamaan. Asuntolassa aika tyhjää näin kesäisin, mun kerroksessa ei asu luultavasti muita kuin mä, en ole ainakaan ketään nähnyt. Naapuri, johon tutustuin lähti perjantaina, sain häneltä teepannun. Kiva, kun minulla ei ollut kuin ennestään kuin yksi kattila. Minun kaveri Ivanovosta (nyt asuu Jaroslavlissa) aikoi tulla käymään Arkangelissa, toivotin tervetulleeksi. Harmi vaan, kun päivät olen toimistorottana niin ei silloin voi mitään tehdä. Sain oikein virallisen luvan kutsua vieraita toimistolle, eiköhän ne kaverit tule käymään.
Eilen oli kyllä sellainen ilma, etten oo ennen nähnyt. Oli ensiksäkin hirveä helle, sitten iltapäivästä alkoi mennä pilveen. Yhtäkkiä nousi aivan kauhea tuuli, pikkukivet lenteli ja pöllysi niin, ettei silmiä voinut aukaista, sen jälkeen alkoi ukkostaa ja satamaan vettä. Vettä satoi ehkä 15 minuuttia mutta sitä tulinkin sitten todella paljon, todellakin taivas aukeni. En oo sellaista vesi ja raesadetta nähny. Puolen tunnin päästä paistoi taas aurinko ja oli yhtä kuuma. Unbeliveble! Illalla käytiin baptistiseurakunnassa, siellä oli coffee house ja musiikkiesityksiä.
Pinegan seutu on todella idyllistä maalaismaisemaa ja ah sitä puhdasta ilmaa ja luontoa. Valokuvia laitan joitain myöhemmin ja sit laitan enemmän facebookiin, look there! Kävin uimassa joka päivä joessa ja järvessä, ainoana haittana oli paarmat joihin hyttysmyrkky ei tehonnut. Käytiin kalassa, keräämässä yrttejä, pyöräiltiin, käveltiin ja tutustuttiin paikalliseen luoliin. Melkein joka päivä paistoi aurinko, joten oltiin paljon ulkona. Summa summarum matka kannatti ja olisin minä pitempääki viihtynyt mutta työ kutsui. Elena jää lomalle ja olen kuukauden pitämässä putiikkia pystyssä. Ehkä elokuun lopussa lomailen taas muutaman päivän ja matkustan jonkun kaverin luo. Myöhemmin lisää venäläisestä maalaiselämästä.

Kaveria saattamassa junalle. Tunsin helpotusta ku itse ei tarvinnut mihinkään matkustaa. Mä en edelleenkään oon täkäläisten junien fani. Ei niissä sinällään mitään vikaa oo, ehkä vain kun aina olen yksin matkustanut ja on pitänyt ystävät hyvästellä ties kuinka pitkäksi aikaa nii sit vaan on se tunne jotenki juniin yhdistyny.
Eilen tapasin yhden kaverin, jota en ole tavannut pariin vuoteen. Hän lukee suomea ja haluaa minun kanssa puhua siis suomea. Vähän outo tilanne, kun yleensä kaikkien venäläisten kanssa puhun venäjää.
Tänään illalla meillä on solu/kotiryhmä pastorilla, varmaan viimeinen tälle kesälle. Kesä on kyllä mahtavaa aikaa. Tuntuu, että voimia riittää vaikka mihin, nukkumaan ei joutaisi ollenkaan.
Asun siis yliopiston asuntolassa. Siina samassa, missa asuin kolme vuotta sitten kun olin taalla vaihdossa, vain eri kerroksessa. Viela ainakin yksin, toivottavasti koko ajan. Ainoa huono puoli on, etta jaakaappi kun on yhteinen ja sijaitsee keittiossa, jonne paasee kuka tahansa ulkopuolinen niin on olemassa vaara, etta ruoat katoaa. Minulle kavi yhtena aamuna niin, vain voin olivat jattaneet. Viikonlopun viettoon siis, jatkuu on Monday!


.jpg)











